lauantai 28. kesäkuuta 2014

Porkkana-sitruuna-inkivääri smoothie



Tämän hetken ihastus, minulla on usein tapana syödä jotain tiettyä ennen kuin kyllästyn kokonaan, unohdan hetkeksi ja taas palaan nyt todella usein pyörähtää blenderissa tälläinen smoothie: 

Kolme porkkanaa
Puolikas sitruuna
Pala inkivääri
Jäitä
Vettä


Luomu porkkana kuorineen sekä luomu sitruuna kuorineen, jos ei luomua niin kuori. 
Kuori inkivääri, lisää jäiden kanssa blenderiin ja lisää vettä vielä sen verran että koostumuksesta tulee sopiva.
Itse lisään vielä c-vitamiinijauhetta mukaan.






torstai 5. kesäkuuta 2014

Gluteenittomat mokkapalat



Tässäpä ohje gluteenittomiin mokkapaloihin.
 Carobin ja raakakaakaon tilalla voi hyvin käyttää normaalia kaakaota. Intiaani sokerinkin tilalla voi käyttää valkoista sokeria. Noita meiltä ei vain kaapista löydy.






Mokkapalat

 

200 g voita
2 dl intiaani sokeria
4 kananmunaa
4 dl perunajauhoja
 5 rkl carob jauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja sokeria
1,5 dl maitoa

Kuorrutus


puolikas espresso
75 g voita
5 dl tomusokeria
3 rkl raakakaakaota


Sulata voi. Vaahdota sokeri ja munat.
 Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi ja sekoita ne vaahdon joukkoon
 vuoroin rasvan ja maidon kanssa.
Laita leivinpaperi uunipellille ja kaada takina siihen.

Paista noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Ota pelti pois uunista ja anna pohjan jäähtyä sen aikaa kun valmistat kuorrutteen.
Kuorrutteen aineet sekoitetaan keskenään ja levitetään pohjan päälle.
Pinnalle ripottelin kookoshiutaleita.

Tällä onnistuu myös kakku 24cm vuokaan.












maanantai 2. kesäkuuta 2014

Nokkosia ja voikukan lehtiä pestoon


Rikkaruohojen keräys jatkuu.
Nyt valmistui pestoa nokkosista, lisäsin hiukan joukkoon vielä voikukan lehtiä.
Voikukka on myös hyvin ravintorikas rikkaruohomme.
 Lehdissä on enemmän vitamiineja ja vähemmän nitraatteja kuin kaupan viljellyissä salaateissa. 
Voikukassa on syötävää niin kukannuput, kukka, lehdet kuin juurikin.
Voikukan terveydellisiä vaikutuksia mm:

Sisältää inuliliinia joka voimistaa hyvien suolistobakteerien kasvua.
Voimistaa maksan toimintaa ja puhdistumista
Tehostaa ruoansulatusta


Voikukka ihan sellaisenaan on minusta hiukan kitkerä, sekoittamalla johonkin joukkoon maistuu hyvin, makuun varmasti tottuu. Lehtiruoto on kitkerin osa mitä punaisempi sen kitkerämpi, sen voi toki ottaa pois jos salaattiin käyttää.
Varjossa kasvaneet eivät ole niin kitkerän makuisia mutta sitten taas eivät sisällä ravintoaineita yhtä paljoa kuin auringossa kasvavat toverinsa.









Nokkos-voikukkapesto

n. 120 g nokkosia
n. 40 g voikukanlehtiä
1 dl pähkinöitä, 
(laiton puolet ja puolet pinjansiemeniä ja cashewpähkinää)
n. 2 dl (luomu) extra virgin oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunanmehu
0,5 tl ruusuolaa
muutama kierros myllyllä mustapippuria

Huuhtele hyvin keräämäsi nokkoset ja voikukanlehdet.
Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tahnaksi lisää vielä hiukan öljyä jos tahna tuntuu liian paksulta.


Käytä pestoa ihan leivälle tai vaikka kalan/lihan päällä.






Pesto onnistuu  varmasti monesta eri villiyrtistä.